Ken tulta on, se tulta palvelkoon.

Ken maata on se maahan maatukoon.

Mut kuka tahtoo nousta taivahille,

näin kaikuu kannelniekan virsi sille:

 

Mit' oomme me? Vain tuhkaa, tomua?

Ei aivan: Aatos nousee mullasta.

On kohtalosi kerran tuhkaks tulla,

mut siihen ast' on aika palaa sulla.

 

Mi palaa? Aine. Mikä polttaa sen?

Jumala, henki, tuli ikuinen.

On ihmis-onni olla kivihiiltä,

maan uumenissa unta pitkää piiltä.

 

herätä hehkuun, työhön, taisteloon,

kun Luoja kutsuu, luottaa aurinkoon,

toteuttaa vuosisatain unelmat,

joit' uinuneet on isät harmajat.

 

On elon aika lyhyt kullakin,

siis palakaamme lieskoin leimuvin,

tulessa kohotkaamme korkealle!

Maa maahan jää, mut henki taivahalle.

Sanat Eino Leino, julkaistu ensikerran runokokoelmassa Pyhä Kevät (Helsinki 1901)

Tyttäreni antoi minulle tänään tämän runon. Runo sopii hyvin mielentilaani.